Reissupäiväkirjat: Kreeta, toukokuu 2024
30.05.2024
Keramiikkaa, kyläkulttuuria ja kulinaaria Kreetalla, osa 1: Margaritesin kylä
Kreeta. Keramiikka. Kissat. Ensimmäinen varsinainen ulkomaanmatka. Meri, lämpö iholla. Luonto, oliivipuut, vuoret. Vuoristoajelut, ja tuulen tuntu hiuksissa. Vapauden tunne, uuden seikkailun kutkutus vatsanpohjassa. Kalliota vasten lyövät valkovaahtoiset aallot. Meren pohjahiekasta rantaan kulkeutuneet simpukankuoret. Viinitarhat, puutarhat ja hautausmaat. Lukuisat kauniit kadut. Historian ja nykyajan tanssi. Postikortit, patsaat, saviruukut ja taide. Valokuvat, Yöhön pimenevä kylä. Tiivis yhteisö. Reissuperhe ja määränpäättömät tutkimusretket tuntemattomilla seuduilla. Spontaanit illalliset, tsatsiki ja oliiviöljy, täytetyt viininlehtikääryleet ja -tomaatit, kesäkurpitsasipsit. Naurun äänet aurigonlaskua vasten.
Pääsin siis mukaan viikon mittaiselle Keramiikkaa, kyläkulttuuria ja kulinaaria Kreetalla -ERASMUS+ opintomatkalle Kajaanin Kaukametsän opiston kautta kun harrastin siellä keramiikkaa viime lukukautena. Matkasta ja opastuksesta vastasi Matkapaletti. Matkan ohjelmaan kuului 3 päivää keramiikkaa pikkuruisessa mutta sitäkin kauniimmassa Margaritesin kylässä paikallisen keramiikon opastamana, jonka jälkeen siirryttiin Rethimnonin kaupunkiin.
13.5.
Lentokoneen laskeutuessa kaikki on kuin rakkautta ensi silmäyksellä. Jotain tuttua, kuin olisin saapunut kotiin. Edellisyön rankka bussimatka Kajaanista Helsinkiin ei tunnu enää juuri miltään. Tämä bussimatka lentokentältä ensimmäiseen kohteeseen taittui nopeasti henkeäsalpaavia maisemia katsellessa. Jotenkin nuo välimerelliset maisemat tuntuvat omalta, ikään kuin sielunmaisemalta.
Ennen Margaritesin kylää pysähdyimme Rethimnonissa ihastelemassa kaupunkia johon majoittuisimme myöhemmin. Katsoin merta, kiviä, rantakalliota, tunsin raikkaan tuulen kasvoillani, hiuksissani ja tunsin vatsanpohjassa onnea, iloa.
Ensimmäisenä iltana kaikki tuntui uudelta ja kutkuttavalta. Purimme
matkalaukkumme Kouriton House -majataloon, vanhahkoon, symppikseen
kivitaloon. Paikan omistajaa, iäkästä rouvaa emme tavanneet tällä
kertaa, sillä hänen poikansa hoiti majoitusta meidän vierailumme ajan.
Illalla meillä oli tervetuliaisillallinen ravintolassa pitkän pöydän ääressä. Toisessa päässä pöytää istui sattumalta kaikki kasvissyöjät, joten meistä alkoi muodostua tiiviimpi porukka, mistä "reissuperhe" saikin alkunsa. Ensimmäisen illan aikana ehdimme tutustua toisiimme jo hyvin, kuten myös paikallisiin kissoihin.
14.5.
Aamuisin meille oli laitettu hedelmiä ja leipää sekä jonkinlaista kuivakakkua valmiiksi pöydälle. Aamiaisen jälkeen alkoi keramiikkakurssimme paikallisen keraamikon Giorgis, suomalaisittain Jorgos Dalamvelasin pajalla, kauniissa ulkotilassa puiden varjossa. Hän esitteli meille pajaansa sekä esimerkiksi suuren uunin, jossa hän polttaa keramiikkansa. Hänen valmistamansa savi on äärimmäisen pehmeää ja sitä oli helppo käsitellä. Teimme perinteiset pienet kannut, johon myöhemmin teimme savi-vesi sekoituksella maalaamalla koristeluita. Pääsimme myös tutustumaan ranskalaisnaiseen, joka osallistui kurssillemme.
Tuntien jälkeen kiertelimme keramiikkaputiikkeja ja muita pieniä liikkeitä. Illemmalla päätimme vielä lähteä tutkimaan majapaikkamme lähettyvillä olevaa luostaria ja sen puutarha-aluetta. Alue oli valtava, monella tasanteella oli kauniita puutarhoja ja istutuksia, hedelmäpuita. Alueella oli myös kanoja ja riikinkukkoja, joita kuljeskeli myös vapaana. Päädyimme myös alueen erittäin kauniille hautausmaalle, jossa uutta minulle oli se, etteivät haudat olleet maan alla, vaan kauniita kivestä tai marmorista valmistettuja maan päällä olevia hautoja. Hautausmaalta näköalat olivat kauniit, ja olisimme halunneet katsella sieltä auringonlaskua, mutta se ei meille halunnut näyttäytyä.
15.5.
Heräsin ilman herätystä aikaisemmin kuin muut, joten istuskelin parvekkeella katsellen maisemia. Keramiikkatuntien jälkeen lähdimme osan porukan kanssa Jorgos mukaanlukien vuorille. Yksi matkan kohokohdista olikin ajomatka auton lavalla kapeita ja kiemuraisia hiekkateitä pitkin katsomaan, mistä oppaamme kerää oman savensa. Tie kulki aivan jyrkänteen reunalla, ja maisemat olivat yksiä kauneimmista koko matkann aikana. Autolla pääsimme pitkälle, mutta loppumatka täytyi kävellä. Pääsin kuin pääsinkin pienenmuotoiselle vaellukselle kaiken muun lisäksi.
Pysähdyimme useasti ihastelemaan maisemia, muun muassa kotkan pesää ja siellä varttuvia poikasia. Poimimmepa maasta myös kristallikiveä muistuttavan möykyn josta hakkasimme kuin timantinkaivajat konsanaan palasia muistoksi. Jo tuossa ajassa reissuperheekseni muodostunut pienempi porukka ryhmästämme päätti leikkiä kukkulan valloittajia ja kiipesimme vielä hieman korkeammalle maisemien perässä, kun muut eivät uskaltaneet. Paluumatkalla ihastelimme rotkoa, jonka läpi Jorgos aikoi meidät johdattaa seuraavan kerran vaellukselle läheiseen kaupunkiin, kun tulisimme häntä tapaamaan.
Vuorenvalloituksen jälkeen palasimme reissuperhe-porukkani kanssa vielä Jorgoksen työpajalle auttamaan häntä kastelemaan pienen kasvimaansa, josta saimme tuoreita mansikoita maisteltavaksi. Tuon jälkeen hän liittyi vielä seuraamme kun päätimme lähteä uudelleen tutkimaan edellispäivänä tutkimaamme, kaunista ja sokkeloista luostarialuetta. Jorgos näytti meille perheensä haudan, johon hänen äitinsäkin oli vastikään haudattu. Hän kertoi meille Kreetalaisesta hautauskulttuurista ja pääsimme osalliseksi hänen pientä seremoniaansa, kun hän sytytti öljykynttilän ja jasmiinisuitsukkeen haudalle. Hän kertoi että he uskovat, että sielut näkevät valon ja kukat, joita haudalle viedään. Hetki oli koskettava ja merkitsi minulle niin paljon.
Reissuperheellä päädyimme vielä illalliselle Jorgoksen, hänen vaimonsa ja tyttärensä kanssa ja keskustelimme myöhään yöhön suomalaisen ja kreikkalaisen kulttuurin eroista ja yhtäläisyyksistä. Kotimatkalla päädyimme toisen tutun ravintolan terassille
kippistelemään (jamas!) rakia omistajan ja työntekijän kanssa kun he istuskelivat ravintolan edessä
paikan sulkeuduttua. Nauru jatkui vielä majapaikan pihassa ennenkuin yritimme rauhoittua nukkumaan.
16.5.